Talikolla kylkeen suomalais-ukrainalaisin voimin grushi_levynkansi.jpg (30178 bytes)

Tusovka Records avartaa idästä Suomeen suuntautuvaa kulttuurivaihtoa julkaisemalla ukrainalaisen Mjortvye Grušin debyyttilevyn Vily v bok! Levy julkaistaan Tusovka-festivaalilla Helsingin Gloriassa lauantaina 27. maaliskuuta, missä bändi myös itse esiintyy.

Mjortvye Gruši on kotoisin Luganskista, Etelä-Ukrainasta. Yhtye on perustettu 1998 ja se on ehtinyt tehdä valmiiksi jo kaksi levyä, joista vuonna 2001 äänitetty Vily v bok! on ensimmäinen. Levyt ovat olleet valmiina, mutta julkaisijaa ei ole aikaisemmin löytynyt kotimaasta eikä Venäjältä. Mjortvye Grušin musiikissa ei sinänsä ole mitään vikaa – päin vastoin. Ongelma on, että Ukrainassa etenkin nuoren radiopop-formaatista poikkeavan bändin on vaikea löytää julkaisijaa.

Mjortvye Gruši on trio, joka soittaa kepeällä otteella nyrjähtänyttä kitarapoppia. Länsimaisiksi esikuvikseen bändi luettelee muiden muassa Primuksen, Frank Zappan, Captain Beefheartin ja Residentsin sekä venäjänkielisistä bändeistä suomalaisillekin tutut Ja i drug moi gruzovikin, Tequilajazzzin, Auktsionin ja NOM:n. Länsimaiset esikuvat kuuluvat lähinnä bändin rennon taidokkaassa soitannossa ja rikkaissa sovituksissa, mutta muuten Mjortvye Grušin musiikki on esikuviaan astetta helpompaa.

Esikuvien henki paistaa läpi myös bändin hilpeissä sanoituksissa. Bändi laulaa venäjäksi, mutta suomenkielistä yleisöä varten levyn kansivihkossa on myös laulujen suomenkieliset käännökset. Laulut on kääntänyt Akseli Kajanto. Mjortvye Grušin nimi (Kuolleet päärynät) on väännös Nikolai Gogolin klassikkoromaanista Kuolleet sielut (Mjortvye duši). Levyn nimi Vily v bok! (Talikolla kylkeen!) puolestaan on viittaus neuvostoaikaiseen satiirilehteen Krokodil.

Levyn julkaiseva Tusovka Records on pääasiassa Internet-levykauppa, joka myy pääasiassa itäeurooppalaista rockia ja poppia. Mjortvye Grušin Vily v bok! on Tusovka Recordsin ensimmäinen oma julkaisu.

Tusovka Records on osa Tuotanto-osuuskunta Clinusta. Clinus on monialainen kulttuuriyhteisö, joka perustettiin alun pitäen pyykkitelinemusiikillaan kansainväliseen maineeseen nousseen Cleaning Womenin ympärille. Clinus perustettiin tammikuussa 2000, ja sillä on alusta lähtien ollut vahvat kontaktit myös itään. Se on vienyt Cleaning Womenin ohella lukuisia bändejä Venäjälle ja tuonut Tusovka ry:n kanssa Suomeen monia venäläisbändejä, kuten Deadushki, Ja i drug moi gruzovik, Tequilajazzz ja NOM.

Mjortvye Gruši Suomessa:
La 27.3. Helsinki, Gloria (Tusovka-festivaali)
Ke 31.3. Vammala, Seukku
To 1.4. Tampere, Telakka

Lisätietoja:
Tuottaja Mikko Keinonen
mikko.keinonen@clinus.org, 040 - 515 2378


Linkkejä:

Mjortvye Grušin oma kotisivu
www.grushi.pesni.ru

Kappalenäytteet
Fyodor the Iceman
Melodies of Liquid Crystal

Kappaleiden suomenkieliset käännökset

Tusovka Records

HUOM! Levyissä Mjortvye Grušin nimi on kaupallisista syistä translitteroitu englantilaisittain Myortvye Gruši. Suomessa suosittelemme kuitenkin kirjoittaessanne käyttämään suomenkielistä translitterointia eli j:tä ensimmäisen y:n sijaan.